Nyt sellaisen nappisyötön tarjosi Suomen Kuvalehti artikkelillaan Kiire sohvalle. Voisimme kaikki alalla toimivat poimia artikkelista ideoita ja mahdollisuuksia mille tahansa markkinointitempauksellemme - paitsi sille alennukselle.
Artikkeli perustuu pitkälti entisen juoksukaverini, UKK-instituutin johtajan, Tommi Vasankarin haastatteluun, jossa hän kiteyttää osuvasti:
Erikoislääkäreistä ainoa, jonka ei tarvitse tietää vähäisen liikunnan riskeistä, on patologi.Liikunnan, liikkumisen, kuntoilun, urheilun, minkä tahansa liikkeen terveysvaikutukset ovat kiistattomat. Voisimme poimia markkinointimme veturiksi minkä tahansa Vasankarinkin listaaman sairauden, johon kuntoilulla on ehkäisevää tai hoidannallista vaikutusta. Kuntokeskuksella olisi mahdollisuus tarjota mielikuvaa terveyden edistämisestä, alennuksen sijaan. Me voisimme vilpittömin mielin luvata ihmisille pidemmän ja terveemmän elämän, jos lyöttäytyisivät meidän kanssa yhteen. Luulisi sen olevan houkuttelevampi tarjous kuin yhdenkään euroalennuksen.
Enää ei poljeta aamuisin pyörällä tehtaan porteista, ei pestä iltaisin nyrkkipyykkiä eikä hakata halkoja. Töissä paita kastuu vain silloin, kun toimiston ilmastointi ei toimi.Jokainen, joka on vähääkään kiinnostunut itsestään ja hyvinvoinnistaan - ja väitän jokaisen potentiaalisen kuntokeskusasiakkaan olevan - kuulisi varmasti mielellään jo markkinointivaiheessa siitä, mitä kuntokeskus voisi tehdä hänelle, alennuksen sijaan. Mutta me hakkaamme päätä seinään ja tarjoamme alennusta. Emme mukamas muuta keksi. Alennuksen jälkeen valtaosa keskuksista unohtaa asiakkaan tyystin, kunnes pitäisi saada lisää kassakoneen täytettä.
Olen ihan samaa mieltä Vasankarin kanssa, että liikuntasuosituksiin tarvittaisiin myös liikkumattomuuden enimmäismäärät. Hyötyliikunta on kadonnut lähes kokonaan. Ehkä meidän kuntokeskustyöntekijöiden pitäisi pyrkiä puuttumaan myös siihen ihmisten arkeen. Ehkä meidän pitäisi entistä enemmän pyrkiä vaikuttamaan myös siihen hyötyliikuntaan.
Lisäksi olemme oppineet, että kaiken liikkumisen voi laskea. Kun on alettu puhumaan arkiliikunnasta, on sanottu, että portaiden kiipeäminen tai kävely lähikauppaan on liikuntaa.Etkö sinäkin tunne suorittaneesi, täyttäneesi ikään kuin liikuntavelvoitteen, kun kirjaat nurmikon leikkuun heijaheijoihin? Jopa silloin, kun sinulla on päällä istuttava leikkuri. Milloin haravoinnista tai koiran kanssa nurkalla käymisestä tuli kirjattava ja rekisteröitävä liikuntasuoritus? Ehkä tuota rekisteriä tulisikin tutkia kriittisesti ja todeta, kuinka vähän sitä oikeasti - siis oikeasti - liikkuu.
Kuntosalin ovenedusta saattaa olla sakkopaikkoja myöten täynnä autoja, mutta parkkipaikan perä on tyhjillään - kuka nyt kävellä haluaisi.Kävelymatka parkkipaikan perältä juoksumatolle on yllättävän pitkä.
Melkein jokaisen asiakkaan aika on kortilla. Löytyy aika helpolla jotain kuntoilua mielekkäämpää tekemistä, joten ehkä meidän pitäisi ohjata asiakkaita myös hyötyliikunnassa. Kun sen on joku määrännyt ohjatusti tehtäväksi, se on suorite, joka on helpompi sisäistää tehtäväksi. On eri asia polkea tehtaan portille huvikseen kuin personal trainerin määräyksestä. Määräys kelvannee ylpeilyn syyksi jopa kahvipöytäkeskusteluun. Huvikseen polkemisesta saa helposti hullun leiman, varsinkin jos jättää vielä pullankin syömättä.
Kirjoitus on julkaistu alunperin Kunto Kortilla -blogissa 23.7.2011
